Lavatanssitunnelmaa Sääskisafarilla!

Tornionlaakson Musiikkiklubi ry / Tornedals Musikklubb rf on perustettu vuonna 1983.  Perustava kokous pidettiin 22.10.19983 ja nimeksi tuli Jokivarren Musiikkiklubi. Perustavassa kokouksessa oli läsnä 17 henkilöä.  Jäseniä yhdistyksessä oli tuolloin 29.

 

24.3.1988 nimi muuttui Tornionlaakson Musiikkiklubi ry:ksi, ruotsiksi Tornedals Musikklubb rf.  Toiminta aloitettiin konserteilla ja suomalaisten ja ruotsalaisten musiikinharrastajien yhteisillä jameilla.

 

Yhdistyksen tarkoituksena on Tornionjokilaakson musiikinharrastajien ja muusikkojen aktivoiminen, musiikin harrastuksen lisääminen ja nuorten musiikinharrastajien ohjaaminen, kouluttaminen ja kehittäminen. Yhdistyksen tarkoituksena on myös Tornionjokilaakson musiikkielämän rikastuttaminen.

 

Yhdistyksen keskeinen tavoite on elävän musiikin ja erityisesti suomalaisen ja ruotsalaisen tanssimusiikin ja lavatanssikulttuurin säilyttäminen ja elvyttäminen.

 

Toiminta tapahtuu täysin talkooperiaatteella ja yhdistyksen säännötkin kieltävät jäseniä ottamasta esiintymispalkkiota yhdistyksen järjestämissä tilaisuuksissa.

 

Vuonna 1989 rakennutettiin ainutlaatuinen liikuteltava tanssilava. Lavan avulla päätettiin aloittaa konkreettinen tanssilavakulttuurin herättely niillä paikkakunnilla, joissa se oli ollut kukoistuksissaan aina 60-luvulle asti. Näin sai alkunsa SÄÄSKISAFARI –kiertue. Kaksi vuotta myöhemmin tilattiin uudempi versio tanssilavasta ja siihen vielä ilmalla täytettävä katos päälle.

 

Hyväntekeväisyys kuuluu myös oleellisena osana yhdistyksen toimintaan. Erityisesti sotiemme veteraanit ovat sydäntä lähellä ja heidän hyväkseen järjestetään konsertteja ja muita tapahtumia. Valtakunnallisestikin tunnetuksi tullut Korsu Soi –tapahtuma  toteutettiin yhdessä Pellon Lions-klubin ja Pellon seurakunnan kanssa usean vuoden ajan.

 

Nuorille musiikinharrastajille ja opiskelijoille jaetaan stipendejä.

 

Tornionlaakson Musiikkiklubi ry / Tornedals Musikklub rf  on vastaanottanut mm. seuraavat tunnustukset työstään:

-         Tornionlaakson Neuvoston kulttuuristipendi vuonna 2000

-         Suomen Tanssiseura SUSELin tunnustuspalkinto ”Vuoden tanssiteko” 2004

-         Pohjola –Norden :n tunnustus ”Vuoden Nordisti” 2008

 

Nyt jäseniä on n. 500 henkilöä Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Yhdistyksen jäseniksi ovat tervetulleita kaikki, joiden mielestä yhdistyksen tavoitteet ovat talkootyön ja oman ajan uhrauksen arvoisia.

 

Yhdistyksen puheenjohtajat:

 
Raimo Kaskikallio   1983 – 1984
Eero Ylitalo  1985, 1987 – 1993
Tuovi Saukkoriipi  1986
Karl-Gösta  Aasa  1994 – 2004
Ulf Zakrisson 2005 – 2006
Maija-Liisa Pakisjärvi 2007 –